[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

Elinkeinot

Aitassa säilytettiin suurinta osaa ruokatavaroista – jokaisella talonpojalla oli aitta, varakkailla useampikin.Aitassa säilytettiin suurinta osaa ruokatavaroista – jokaisella talonpojalla oli aitta, varakkailla useampikin.Tornio oli vielä 1700-luvun alussa ennen kaikkea kauppiaiden kaupunki, mutta vuosisadan loppua kohden käsityöläisperheet olivat jo enemmistönä.

Varakkaat porvarit asuivat Tornion keskustassa ja harjoittivat kaupankäyntiä. Tornion porvarit ostivat alueensa perinteisiltä markkinoilta turkiksia sekä ruokatarvikkeita, joita vieraat kauppiaat purjehtivat kesäisin Torniosta hakemaan. Tukholmasta toivat tullessaan suolaa ja kankaita sekä mausteita ja tupakkaa.

Jo 1600-luvulla torniolaiset huolehtivat itse vientikaupasta, suurehkoilla aluksilla kuljetettiin Tukholmaan lohta ja kapakalaa, voita ja porontaljoja, mutta myös matkustajia, jotka tarpeen tullen osallistuivat laivan töihin. Yhteydet Tukholmaan olivat melko vilkkaat, mikä näkyi säätyläiskulttuurissakin.  Posti kulki Tukholmasta Tornioon viikossa, ja ”jaettiin” siitä eteenpäin muutamassa päivässä ylemmäs jokivartta pitkin. 

 

Käsityöammatit yritettiin 1600-luvulta lähtien keskittää kaupunkeihin. Siellä missä samassa ammatissa työskenteli jo kolme mestaria oli perustettava ammattikunta. Sen tehtävänä oli liiallisen kilpailun estäminen, minimihintojen määrääminen sekä ammattiopetuksesta ja jäsentensä eduista huolehtiminen. Tornio oli vielä 1700-luvun alussa ennen kaikkea kauppiaiden kaupunki, mutta vuosisadan loppua kohden käsityöläisperheet olivat jo enemmistönä. Kotikäsityöt alkoivat yleensä syksyllä, kun siirryttiin pihatöistä sisätiloihin. Rukeilla kehrättiin langat kotona. Raaka-aineina käytettiin lampaista kerittyä villaa, pellavaa ja hamppua, joita kasvatettiin itse tai ostettiin etelämpää. 


Muita perinteisiä elinkeinoja olivat luonnon tarjoamat antimet.  Riistalintuja ja jäniksiä metsästettiin ruokapöytään. Kukkolankoskella perinteinen lippous ja sen ympärille kehittynyt manttaalitalouksien kalanpyynti- ja jakoperinteet ovat voimissaan vielä tänäkin päivänä. Perämeri tarjosi hylkeenpyyntimahdollisuuden sekä verkkokalastusvedet. Perämeri tarjosi hylkeenpyyntimahdollisuuden sekä verkkokalastusvedet. Tuolloin verkon sidonnassa käytettiin puista käpyä.

Outhier kuvaa seuraavasti

”Tällä seudulla kaikki veneet ovat erittäin kevyitä, myös suurikokoiset, jollaisella me kävimme Oulussa. Ne kaikki rakennetaan hyvin ohuista kuusilaudoista, jotka liitetään emäpuun ja muutaman kaaripuun muodostamaan kehikkoon. Laudat kiinnitetään tavallisesti vain kaaripuihin nauloilla; ne ommellaan emäpuun ja pitkin pituuttaan toisiinsa poronjänteestä tehdyllä nuoralla, ja lopuksi vene tervataan hyvin. Veneissä on melkein aina masto, joka pystytetään ja kiinnitetään kolmella köydellä. Näimme usein veneitä, joihin soutajat olivat purjeen puuttuessa pystyttäneet pienen kuusen oksineen. ”

 

Porojenhoito oli perinteinen lappalaisten elinkeino. Eläimiä käytettiin monella tapaa: lihaa ruuaksi, joskin Outhierin makuun poronliha oli aika herkullinen mutta laimean makuinen. Lappalainen perinne on kuivaliha, jota jo retkikunnan aikaan valmistettiin. Porojen jänteet hyödynnettiin veneiden ompelussa nuorana, poron maidosta saatiin juotavaa ja juustoa. Poronmaitojuuston maku ei myöskään miellyttänyt Outhieria. Paikalliset käyttivät poroturkkeja ja poronnahkakenkiä, jollaisilla myös retkikunta asustettiin. Vanhojen porojen taljoista valmistettiin sukkia tai pikemminkin perinteisiä porokenkiä, joissa karvat olivat ulospäin. Poroilla kuljettiin myös seuduilla, joilla hevosten oli vaikea liikkua.

 

 Ohra kuivatettiin tikapuiden tapaisella haasialla.Ohra kuivatettiin tikapuiden tapaisella haasialla.

 

Ohraa, humalaa ja ruista viljeltiin jokivarressa, myös Tornion keskustassa Suensaaressa oli peltoja. Heinäviikate poikkesi perinteisestä keskieurooppalaisesta ollen huomattavasti lyhempi. Maan muokkaukseen käytettiin lapioita, ranskalaisten tuntemat aurat ja kärryt olivat Tornionlaakossa tuntemattomia. Ohra kylvettiin kesäkuun alussa ja ohraa leikattii rukiin kanssa elokuun alussa. Ohran kuivatukseen rakettiin telineet. Tikapuiden muotoisille telineille ohrat levitettiin auringonpaisteeseen loppukuun ajaksi.

 

Outhier ihasteli paikallisia äkeitä hyvin kekseliäiksi

”Ne on tehty pienistä puuosista, jotka on liitetty toisiinsa hiukan samaan tapaan kuin kellonvitjojen osat. Näitä puuosia on monta riviä, kussakin rivissä noin tusinan verran; etumainen rivi on liitetty kahteen poikkipuuhun ja näihin on kiitetty köydet, joista hevonen vetää. ”

 

 Vuonna 1675 annettiin rahanlyöntioikeus Lappiin, Pajalassa sijainneelle Kängäsen ruukille. Siellä lyötiin Svappavaaran kuparisia plootuja 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa. Nämä 1 ja 2 taalerin rahat oli leimattu tunnuksella AIR, joka tuli ruukin omistajien Abrahan ja Jakob Rhenstiernan nimestä. Ruukissa valmistettiin myös poletteja ja seteleitä, joita käytettiin tavaran vaihtoon Tornionlaaksossa, ja niillä maksettiin työläisten palkat.