[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

Paikalliset tavat

Tornionlaaksolaiset ovat tunnettuja ystävällisyydestään. Liekö Nordic Hospitality –käsitekin saanut alkunsa jo retkikunnan vierailusta.

Outhier kehuu vieraanvaraisuutta

”Vieraanvaraisuus oli koko seudulla yhtä yleistä. Toisinaan meidän oli huonon sään pelosta tai saadaksemme levätä pakko mennä johonkin taloon, ja ennen kuin isännälle oli ehditty sanoa mitään – aina meillä ei edes ollut tulkkia, joka olisi selittänyt asiamme – hän riensi avaamaan meille oven huoneeseen, joka näytti olevan varattu pelkästään vieraille, ja pian kaikki olivat innokkaasti meitä palvelemassa. Jos oli vähänkään kylmä, tuli sytytettiin nopeasti, ja usein he toivat meille vähäiset ruokavaransa ennen kuin olimme pyytäneetkään.”

 

 Ne olivat pieniä, melkein kaikki valkeita ja sarvettomia”, kuvaa Outhier alkuperäiskarjaa Lapin lehmää.Ne olivat pieniä, melkein kaikki valkeita ja sarvettomia”, kuvaa Outhier alkuperäiskarjaa Lapin lehmää.

Kanoja kerrotaan olleen vain Ylitornion pappilassa. Muuten talonpojat keräsivät suurten lintujen munia ruuaksi. Perunaa ei vielä ”Pohjan Perillä” tunnettu. ”Ne olivat pieniä, melkein kaikki valkeita ja sarvettomia”, kuvaa Outhier alkuperäiskarjaa Lapin lehmää, joka toi pöytään maitoa ja antoi raaka-aineen, josta tehtiin piimää, viiliä, juustoa ja voita. Aitoissa säilytettiin syksyllä teurastettuja ja suolattuja lihoja, makkaroita sekä marjoja. Kevättalvella jauhojen sekaan usein sekoitettiin pettua. Myös lampaita kasvatettiin hyötyeläiminä.

 

 

1700-luvulla osattiin käyttää jo mausteita ja hedelmiä kului paljon. Vilkkaat yhteydet Tornion ja Tukholman välillä, pitivät Tornionlaakson ajan hermolla maailman menosta. Keittiöpuutarhat saapuivat ensimmäisinä pappiloihin kaupunkien porvariskoteihin. Ylitornion pappilassa tarjoiltiin muhennosta ja herneet maustettiin sokerilla ja sitruunalla paikallisen tavan mukaan.  Talonpojilla oli oikeus polttaa viinaa omiin tarpeisiinsa ja paloviinakannut olivatkin usein ruokapöydissä. Myös olutta juotiin ruuan kanssa. Retkikunta toi mukanaan punaviiniä, joka herätti kummastusta Tornionlaaksossa. Suuria mittausvälineitä kantaessaan ja punaviiniä nauttiessaan, retkikunta näytti enemmänkin uhrimenoja viettävältä saattueelta, nauttiessaan pullosta tuota ”verta”.

Outhier kirjoittaa

“Täkäläiset maustavat kaikki ruokansa sokerilla, sahramilla, inkiväärillä ja sitruunan- ja appelsiininkuorella ja panevat leipäänsä paljon kuminaa. Yleisimpänä juomana on ollut, josta he valmistavat varsin hyvää. Torniossa on myös jonkin verran valkoviiniä, jota he sanovat Picardonin viiniksi; se on Frontignannin viinin makuista mutta hyvin laimeaa. Kaikkia punaviinejä he nimittävät Pontacten viineiksi. Jotkut maalaiset eivät lainkaan tunne punaviiniä. Kun vaaroilla mukanamme olleet miehet näkivät meidän juovan sitä, eräät heistä luulivat meidän juovan ostamiemme lampaiden verta.”

 

1700-luvun alussa astiat olivat lähinnä puuta ja tinaa. Posliini ja fajanssi yleistyivät paremmissa perheissä vasta vuosisadan loppua kohden. Haarukkaan tuli kolmas piikki ja lusikan mallikin muuttui pyöreästä soikeaksi. 1800-luvulle asti oli suosiossa ranskalainen järjestys tuoda kaikki ruokalajit kerralla pöytään. Astioita tuotiin Euroopasta ja Kaukoitää myöten. 1700-luvun astiastot olivat kuitenkin melko vaatimattomia. Vaikka herraväki söi posliinilta, nautti palvelusväki ateriansa edelleen puulautasilta. Tornionlaaksossa retkikunnan aikaan monilla talonpojilla oli käytössään hopeisia lusikoita, pikareita ja maljoja. Vähemmän varakkailla kaikki oli kuitenkin vielä puuta.

 

 

Talvisaikaan suomalaiset liikkuivat pitkien kapeiden lautojen avulla. Näin kummastelee Outhier hiihtämistä: ”Muuan suomalainen, joka oli kiinnittänyt jalkoihinsa pitkät kapeat laudat, kulki hitaasti edellämme tunnustellen tietä” Tämä merkillinen suomalainen pääsi myös Maupertuis´n maalauttamaan tauluun pulkkamatkasta Aavasaksalle.

Outhierin piirros Korteniemen kartanosta, kuvaa Tornionlaaksolaista rakennusperinnettä parhaimmillaan. Kartanoissa olleet tornimaiset rakennukset eli kastarit ovat jokilaakson perinteisen hirsiarkkitehtuurin erikoisuussa, millaista ei ole löydetty mistään muualta maailmasta. Harmillisesti Suomen puolella ainuttakaan kastaria ei ole jäljellä. Lieko nuo tornimaiset rakennukset alkuaan myös Tornio –nimelle.

Tornionjoki on aina ollut sen asukkaille, jo ennen teitä, kulkuväylä. Suomalaisten rohkeus ja taito tulivat myös retkikunnalle esille joella liikkumisessa ja koskien laskussa. Huimapäinen Maupertuis yhdessä Camus kanssa päätti myös kokea kosken.

Outhier kirjoittaa:

”Oli vaarallista jäädä veneeseen koskia laskettaessa, mutta tämä ei pelottanut de Maupertuis´ta eikä Camus´ta; ehkä he olivat niin väsyneitäkin etteivät jaksaneet nousta rannalle. Sen sijaan että olisi pelännyt, de Maupertuis istui veneessä ja seurasi ihastuneena vinhasti ryöppyävän veden leikkiä.””Oli vaarallista jäädä veneeseen koskia laskettaessa, mutta tämä ei pelottanut de Maupertuis´ta eikä Camus´ta; ehkä he olivat niin väsyneitäkin etteivät jaksaneet nousta rannalle. Sen sijaan että olisi pelännyt, de Maupertuis istui veneessä ja seurasi ihastuneena vinhasti ryöppyävän veden leikkiä.”