[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

Saunominen

Saunominen on perinteinen suomalainen tapa. Ulkomaalaisen silmin se on kummallista tänäkin päivänä.

Ruotsi-Suomessa oli vuonna 1680 asetuksella ja vuoden 1734 lailla määrätty, että sauna sekä riihi oli sijoitettava pihapiirin ulkopuolelle erilleen asuinrakennuksesta. Korteniemen kartanossa syksyn alettiin kylpeä usein. Maupertuis halusi kokeilla saunomista myös ja päivitteli lämpötilan kohoamista Réaumur-asteikolla. Saunanlauteilla saatettiin käyttää pehmukkeena heinää. Korteniemen talossa Pellossa saunomiseen oli varattu oma rakennus.

Outhier kummasteli saunaa seuraavasti:

”Saunoissa oli nurkassa kiuas, ja kun kiviröykkiö oli kuumentunut hyvin (yli 55 astetta), he viskasivat sille vettä ja näin syntyvä höyry vastaa heille kylpyjä. He menevät saunaan tavallisesti kaksittain, ja kullakin kylpijällä on oksakimppu, jolla he pieksevät itseään saadakseen aikaan hikoilua. Pellossa näin, kuinka eräs vanha ukko tuli kovalla pakkasella saunasta aivan hikisenä, ja hän käveli tällä tavoin pihan poikki eikä ollut pakkasesta tietääkseenkään.”


 

Myöhemmin vuonna 1799 italialainen Giuseppe Acerbi vaelsi samoja reittejä Nordkappiin, ja hämmästeli hänkin suomalaista saunakulttuuria:

Tiistai, 11. kesäkuuta


"Illalla kylvimme suomalaisessa saunassa. Aluksi siedimme vaivoin neljänkymmenen asteen kuumuuden, mutta pakottautuen kestimme ilman epämukavuutta ja suureksi nautinnoksemme jopa 65 astetta. Kuumuus helpottaa eikä estä hikoilua. Erikoista on, että se lisää voimia ja tekee mielen hilpeäksi ja rauhalliseksi. Saunoimme kirkkoherra Castrénin ja matkatoverini kanssa. Mentyämme saunaan 14-vuotias tyttö auttoi meitä riisuutumaan ja otti päältämme kaiken kengistä paitaan. Kun olimme alastomia, hän toi kullekkin vihtomista varten vastan, jonka lehvät oli kastettu haaleaan veteen. Sitten tyttö alkoi heittää vettä tulen kuumentamille kiville. Vesi täyttää huoneen höyryllä, joka lisää ja kaksinkertaistaa kuumuuden ja kostuttaa ihon tehden sen pehmeäksi ja helpommin hikoavaksi.

Puoli tuntia on riittävä oleskeluaika. Suomalaiset viipyvät saunassa tunnin, jopa pitempäänkin. Laskeuduttuamme lauteilta, joka oli meitä varten peitetty oljilla ja lakanoilla niin kuin vuode, puuhakas tyttö ottaa kädestä ja panee istumaan jakkaralle, joka on haaleaa vettä sisältävän tynnyrin vieressä. Hän valaa runsaasti vettä päähän. Vesi valuu pitkin koko ruumista ja vie mennessään kaiken ihossa olevan rasvan ja kaikki koivun lehdet ja varvut, jotka vielä ovat jääneet pintaan. Tämän jälkeen hän ottaa saippuanpalan ja pesee huolellisesti hiukset hieroen niitä. Sitten hän panee saippuan pois, hankaa jonkin aikaa päätä molemmin käsin ja siirtyy alemmaksi pesten ja hieroen kaulaa, rintaa ja selkää. Hän päättää työnsä valelemalla vielä kolme neljä kertaa vettä päähän. Hän vetää sitten pois jakkaran jättäen saunavieraan seisaalleen. Tällöin on tapana hieroa sääriä, nilkkaa ja erityisesti sääriluuta ja akillesjännettä. Sen jälkeen pukeudutaan ja lähtiessään jokainen antaa muutaman lantin palkkioksi. Suomen kielessä siitä käytetään nimitystä saunaraha. Eräissä paikoissa, varsinkin kaupungeissa, tätä tapaa noudattaa isäntäkin, vaikka tyttö olisi hänen palveluksessaan."

Eero Saariheimo, Retki Euroopan ääreen, s. 183-4

Suomalainen saunomiskulttuuri kulttuuri herätti kummastusta myös ranskalaisten retkikunnan jäsenten keskuudessa!Suomalainen saunomiskulttuuri kulttuuri herätti kummastusta myös ranskalaisten retkikunnan jäsenten keskuudessa!