[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

Celsius

Anders Celsius  (27.11.1701 – 25.4.1744), syntyi Hälsinglandista kotoisin olevaan tiedemiessukuun Uppsalassa.

Hänen molemmat isoisänsä olivat professoreita; isän puolelta Magnus Celsius on matemaatikko ja äidinisä Anders Spole oli erikoistunut tähtitieteisiin. Andersin isä Nils Celsius oli myös tähtitieteen professori. Jo pienestä pitäen myös Anders oli erittäin lahjakas matematiikassa. Hänet nimettiin tähtitieteen professoriksi vuonna 1730 ja hän toimi Uppsalan tähtitieteen professorina vuosina 1730 –1744. Andersin tutkimukset kohdistuivat lähinnä meteorologiaan, revontuliin sekä maan magnetismisiin.

Pohjolassa ei ollut tuohon aikaan vielä kunnollista observatoriota tähtitieteellisiä tutkimuksia ajatellen. Anders lähti matkaan ”Grand Tourilleen” ja tutustui Manner-Euroopan kuuluisiin observatorioihin ja vieraili mm. Saksan yliopistoissa, Roomassa, Bolognassa, Lontoossa ja Pariisissa. Tuolla matkalla hän tapasi myös Ranskan Akatemian jäseniä mukaan lukien Maupertuis´n. Juuri Celsius vaikutti suuresti siihen, että retkikunta suuntautui Tornionlaaksoon. Anders Celsius liittyi retkikunnan mukaan Ranskassa. Retkikunnan mukana hän teki myös ensimmäisiä lämpötilamittauksia Aavasaksalla.

Retkikunnassa mukana olo teki Andersista kuuluisan, ja helpotti varainkeruuta nykyaikaisen observatorion rakentamiseen. Anders Celsius perusti ensimmäisen ”Celsius observation” Uppsalaan 1741. Tähtitieteen professorin toimenkuvaan kuului tuolloin myös maantieteellisiä mittauksia sekä meteorologisten havaintojen tekemistä. Yhdessä Anders Hellantin kanssa Celsius teki havaintoja myös maankohoamisesta.

Anders Celsius on tullut tunnetuksi celsius-asteikosta. Ruotsin tiedeakatemialle asteikko esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1742. Asteikon mukaan veden jäätymispiste oli 100 astetta celsiusta, kun taas vesi kiehui 0 celsius asteessa.  Vasta myöhemmin ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné käänsi asteikon toisinpäin. Von Linné tilasi kasvitieteelliseen puutarhaan Uppsalaan oman lämpömittarin, mittarissa oli asteikko käännetty ”oikeinpäin”. Tällä mittarilla mitattiin vuonna 1745 loppuvuoden lämpötiloja. Näitä niin sanottuja uusia asteita kutsuttiin aluksi nimellä Celsius Novum.

Ruotsin vanhin tieteellinen seura ”Kuninkaallinen tiedeseura” perustettiin 1710. Anders toimi seuran sihteerinä vuosina 1725 – 1744. Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia perustettiin vuonna 1739. Anders julkaisi suurimman osan töistään tiedeseuroissa. Hän vaikutti vahvasti myös ruotsalaisen almanakan syntyyn.

Anders Celsius kuoli tuberkuloosiin vain 42-vuotiaana vuonna 1744. Hänen hautansa sijaitsee Vanhassa Uppsalassa isoisänsä Magnus Celsiuksen vieressä.