Ylitornio
Tornionjoen rikkaat luonnon antimet toivat mukanaan pysyvän asutuksen jo varhain. Lohenkalastus, runsaat riistamaat ja viljavat luonnonniityt ja karjatalous tarjosivat elinkeinoa talonpojille.
Tornionjoen hedelmällisellä suistomaalla Ylitornion Kainuunkylästä Juoksenkiin asti maatalouskulttuuri ja leipäviljan viljely on alueena Ruotsi-Suomen vanhimpia. Ylitornion asukkaat rakensivat ensimmäisen kirkon jo vuonna 1482. Vuonna 1606 Ylitornio itsenäistyi omaksi kirkkopitäjäksi. Tornionlaaksossa aina Kainuunjoelle saakka on vanhastaan asunut suomea puhuva kansa, ja asuu vielä tänäkin päivänä valtakunnan rajasta huolimatta. Kieli on saanut nimekseen Meän kieli.
Outhier kuvaa aluetta: ”Joen molemmilla rannoilla on paljon asumuksia ja niiden ympärillä vihreitä niittyjä ja peltotilkkuja, joissa kasvaa hyvin kaunista pyöreätähkäistä ohraa ja ruista. Monin paikoin viljellään myös humalaa oluenpanoa varten ja jotkut kylvävät hamppuakin, mutta se kasvaa hädin tuskin kahden jalan korkuiseksi.”
17.7.1736 retkikunta ylitti napapiirin ensimmäisen kerran. Kattilakosken kohdalla veneet nostettiin ylös ja matkaa jatkettiin jalan. Huitaperin ja kauniit Tornionjokivarren maisemat voi kokea tänä päivänä retkikunnan tapaan Aurinkovaarojen Jotos–nimisellä vaellusreitistöllä. Horilankero tunnetaan nykyisissä kartoissa nimellä Iso-Horila. Tengeliönjoen retkikunta souti Miekojärvelle saakka etsiessään sopivia vaaroja mittauspisteiksi.
Aavasaksa lumosi Maupertuis´n maisemillaan. Retkikunnan palattua tieto yöttömästä yöstä, revontulista, ystävällisistä ihmistä ja hurmaavista maisemista levisi keskieurooppalaisen sivistyneistön keskuuteen. Maupertuisin kuvausten perusteella sivistyneistö halusi matkustaa kokemaan nuo ihmeelliset asiat. Tänä päivänä Aavasaksalla on mahdollisuus haltioitua aivan samoista asioista, yöpyä ja nauttia kupponen kahvia.